Jättiläinen olohuoneessani
Kun Riikka Purra lausahti television vaalikeskustelussa jättiläisestä olohuoneessa, katsahdin ympärilleni: tauluja seinällä, kirjoja hyllyssä, Marimekon kuosia ja Aalto-maljakko, taideteollisuuden ja käsityötaidon tuotoksia, suomalaista muotoilua ja kirpputorikrääsää – televisiossa auki YLE:n tarjoamaa ajankohtaista yhteiskunnallista ohjelmaa.
Vähän kauempana, mutta tavoitettavissa, teatteri, kirjasto, konserttitalo, Merikeskus Vellamo. Vielä vähän kauempana Suomen Kansallisooppera ja -baletti, se jättiläisten kuningas.
Tavallista tavallisin koti. Kulttuurikoti. Kaupunki, joka on ylpeä musiikki-, kirjallisuus- ja puistokaupungin imagostaan.
Kulttuuria ja taidetta vierastavan puolueen puheenjohtaja totesi kulttuurin olevan luksuspalvelua. Edellinen puheenjohtaja pani vielä pahemmaksi vuonna 2017. Hän sanoi samaa työttömyys- ja sosiaaliturvasta. Luksuspalvelua laitapuolen lapsille ja muille hyysättäville.
Latinan luxus viittaa loistoon, ylellisyyteen, irstailuun, mässäilyyn. Joukossamme on ihmisiä, jotka kuvittelevat heikossa asemassa olevan ihmisen mässäilevän yhteiskunnan tuilla.
Kaikki kodit ovat kulttuurikoteja, nekin joissa eletään yhteiskunnan tuella. Me kaikki ansaitsemme taiteen antaman elähdyttävän, lohduttavan, viihdyttävän, puhuttelevan elämyksen. Luksuksen siis.
Seinällä olevan taulun ja hyllyssäni olevan kirjan tekijät saattoivat saada yhteiskunnan tukea ammatin harjoittamiseen. Koronavuonna 2020 valtion kulttuurialalle maksava 1, 2 miljardin euron tuki tuotti 13 miljardin tuotoksen.
Vakavasti otettava elonkeino siis. Jättiläinen. Kiitos Riikka Purra hyvästä kielikuvasta havainnollistamaan kulttuurin ja taiteen merkityksellisyyttä.
Viimeisen jättiläinen olohuoneessani Juha Hurme Tiu tau tilhi.