Kaksi katua

Ranska ja Italia ovat tukkanuottasilla yhdestä jos toisestakin. Onko Mont Blancin huippu Ranskan puolella vai Monte Biancon  huippu Italian puolella? Miksi ihmeessä Mona Lisa hymyilee Pariisin Louvressa? Italialaisten mielestä taulun pitäisi olla Firenzessä, da Vinci oli kotoisin lähiseudulta.

Ranskalaiset eivät taida hyväksyä ajatusta, että muodin pääkaupunki olisi Milano eikä Pariisi. Ja viineistä riittää kilvoiteltavaa.

Mukaansa tempaavissa matkatarinoissaan Mozzarellakuu Jari Järvelä kertoo Ranskan kalleimmaksi kaduksi kutsutusta Avenue de Champagnesta. Avenuen molemmin puolin on samppanjatalojen päärakennuksia. Puolentoistakilometrin matkalla risteilee kadun alla yli sata kilometriä kellareita jaloille juomille.

Voin vain kuvitella miltä laatuviinien asiantuntijasta tuntuu kulkea maailman arvokkainta samppanjakatua.

”Onhan tämä taianomaista”, oli Kirsi Järvelä henkäissyt.

Onhan tämä taianomaista, olen henkäissyt Via della Spigalla, arvotalojen puristuksessa olevalla kapealla muotikadulla Milanon keskustassa, jossa  asiakkaalle tarjotaan kuohuviiniä ja antipastoja. Moottoriliikenteeltä rajatun viidensadan kahdentoista metrin mittaisen punaisin matoin verhotun kadun varrella on mm. Ralph Lauren, Alexander McQueen, Dolce&Gabbana. Näyteikkunat ovat tyylitajuun vetoavia taideteoksia joiden bella fikura  ei kysy hintalappuja.

Näyteikkunoissa ei esitellä vaatteita vaan elämäntyyliä johon harvoilla on varaa.

Milanossa asuva tyttäreni kertoo, että hänen mielikuvassaan Via della Spigan taikaan kuuluu pari vuotta sitten kuollut, unenomaisen kevyesti liikkuva Carla Fracci. Teatro alla Scalan primaballerina pukeutui aina valkoisiin muotitaiteen luomuksiin. Fracci asui Via della Spigan varrella. Katu oli valinnut asukkaansa.

Suurkaupunkien kaduilla suunnaton rikkaus ja absoluuttinen puutteenalaisuus saattavat näyttäytyä yhdessä luontevasti  – niin kuin muka olisivat. Milanossa asuva kirjailija Vera Vala kertoo tästä esimerkin: Kerjäläinen nukkuu Pysäköinti kielletty -kyltin eteen pysäköidyn Lamborghinin suojassa. 

 Vaikka yltäkylläisyys pakottaa ajattelemaan köyhyyttä ja puutetta, arvostan suuresti käden taitojen perinteitä, hiljaista tietoa ja ammattitaitoa jota haute couture -tasoisen, mittatilaustyönä ja käsin valmistetun asusteen valmistus edellyttää.

Olen kateellinen Kirsi ja Jari Järvelälle. Viinien asiantuntijoina he ovat pätevöityneet käyskentelemään kuplivien juomien pääkadulla Pariisissa. Minulla ei ole ollut asiaa Via della Spigan kristallikruunujen loisteeseen. Olen kyykkinyt kadulla kuin pieni tulitikkutyttö, kunnes olen hakeutunut aasialaisen turistien joukkoon ja jatkanut heidän jäljessään San Babilan aukiolle.

Siellä, San Babilan metrotunnelin tienoilla, joka ikinen päivä kyyhöttää likaisilla makuupusseilla kerjäläisiä kolikkokupit edessään. Così è la vita.