Kirja, syntisen ystävä

Häikäilemättömästä tietomurroista epäilty Aleksanteri Kivimäki tuli istuntosaliin mukanaan Leo Tolstoin War and Peace. Hienoa jos hän tästä eteenpäin heittäytyy tykkänään venäläisiin klassikoihin. Niistä löytyy kaikki ihmismielen kommervenkit, rikokset ja rangaistukset. Niin ettei tarvitse varastaa todellisten ihmisten elämiä.  

Valtiontalouden tarkastusviraston entinen pääjohtaja Tytti Yli-Viikari on tuonut raastupaan niin sanottua viisauskirjallisuutta, mm. 1200-luvulla eläneen persialaisen runoilijan Saadin Ruusutarhan (s. Jaakko Hämeen-Anttila). Kirjassa kehotetaan luopumaan maallisesta rikkaudesta ja ihmisluonnetta sumentavista ominaisuuksista. Yli-Viikari  on sanonut ajatuksia herättävien kirjojen auttavan keskittymään vaativissa tilanteessa. Vaikuttaa siltä, että virassa ollessaan Yli-Viikari ei ennättänyt tutustua vuosisataisiin viisauksiin.

”Raamattu saapuu oikeussaliin.” otsikoi YLE tammikuussa 2022 kun kansanedustaja Päivi Räsänen istuutui syytetyn penkille Helsingin oikeustalossa. Otsikosta syntyy mielikuva Moskovaan saapuvasta saatanasta. Mihail Bulgakovin romaanin Saatana saapuu Moskovaan (s. Ulla-Liisa Heino) ihminen Jumalan kuvana ei taida kompata Räsäsen kirjan kanssa.

Kirjallisuustieteilijä Dorrit Cohnin mukaan romaanin kertojaan verrattuna historioitsija on kovin rajoittunut ja puutteellinen, koska joutuu turvautumaan arvailuun henkilöiden ajatuksia kuvaillessaan. (Aino Rajala Kiiltomadossa 15.5.2006). Tämän mukaan Raamattu historiallisena teoksena on ”rajoittunut ja puutteellinen”. Mutta jos Raamattua lukee romaanin tavoin, niin totisesti: Herra antoi Joosualle Jerikon, sen kuninkaan ja kaikki sen sotajoukot!

Tietyssä genressä Jeesus Nasaretilainen on yhtä kiistämätön hahmo kuin sotajoukkonsa Venäjälle marssittava Napoleon Bonaparte Tolstoin luomassa romaanissa. Tai toisinpäin.

Kirja on hyvä kaveri missä ja milloin hyvänsä, kirja on syntisen(kin ) ystävä.

En nyt yhtään mieti edellä mainittujen kirjavalintojen perimmäisiä tarkoituksia. Goethen mukaan ”elämänpoluilla on loukkauskiviä, joihin jokaisen vaeltajan täytyy kompastua. Mutta runoilija viittaa missä ne ovat”. Tulkitsen tämän niin, että lukija kohtaa itsensä kirjan hahmoissa, näkee totuuden – vaikka totuus kirjan ulkopuolisessa maailmassa olisi hataralla pohjalla.

Kolme kirjaa ja kolme lukijaa: 1800-luvulla kirjoitettu romaani, 1200-luvulta kirjoitetut säkeet, sekä kahden tuhannen vuoden aikana yhä uudestaan kirjoitettu, käännetty, sanoitettu ja tulkittu Raamattu. Ei ole Kirjojen kirjan vika, että monet tunnustavat kristityt lukevat sitä niin kuin maalliset tuomarit lakikirjaa.  

Jälkikirjoitus fiktion todistusvoimasta. Tätä kirjoittaessa 14.11.2023 luen Helsingin Sanomista, että useissa Floridan kouluissa ei saa lukea Nobel-palkitun Toni Morrisonin romaania Minun kansani, minun rakkaani (s. Kaarina Sonck) Kirja kertoo Yhdysvaltojen mustien orjien elämästä.