Vieraskynä. Kaija: todistajanlausunto

Mika Kempas kertoo:

Syksyllä 2021 sain eteeni mielenkiintoisen käsikirjoituksen. 

Kirjoittaja oli työstänyt sitä Kotkan opiston opintoryhmässä vuosien ajan ja saanut myös oivallisia vinkkejä ryhmän ulkopuolelta. Se ei ollut minulle täysin tuntematon, mutta seuraava askel hieman jännitti, koska jouduin hyppäämään liikkuvaan junaan.

Käsikirjoitus oli löytänyt muotonsa kirjoittajansa päässä verstaisarvioijien kommenttien ja ohjaajan neuvojen ristitulessa. Kirjoittaja tiesi, mitä oli etsimässä. Kustannustoimitus oli jo hyvässä vauhdissa, kunnes pysähtyi kokonaan. Kustannustoimittaja astui sivuun.

Aloitin lukemisen. 

Matkasin kaltoinkohdellun tytön mukana valtakunnan rajan yli ja takaisin enimmäkseen hevosilla, joista puhuttiin silloinkin, kun ne eivät olleet lähikuvassa. Ymmärsin ensimmäisen kustannustoimittajan tuskan. Käsikirjoitus oli viittä vaille valmis, ja vaatii hienovaraista, mutta raakaa uskallusta jatkaa seuraava askel eteenpäin. 

Lähdin kävelylle. 

Ilmoitin palattuani kirjoittajalle, että käsikirjoituksesta tulee kirja.

Keväällä 2022 lähetin aluksi yhden luvun takaisin kirjoittajalle. Olin tehnyt siihen pieniä korjausehdotuksia, jotka merkitsin punaisella fontilla. Seuraavana päivänä sain viestin: ”Kyllä tämän omaksi tekstiksi tunnistaa”. 

Huokaisimme ilmeisesti molemmat. 

Käsikirjoituksen editointiprosessi sujui nopeasti ja vaivattomasti.

Kaija on romaani, joka kertoo kronologisesti tarinan, jonka kaltaiset eivät yleensä päädy kansien väliin.

Jatkosota on päättänyt, rauha laskeutunut ja miehet palanneet rintamalta takaisin. Jermut tarttuvat tarmolla toimiinsa ja aloittavat elämänsä, kotinsa ja yhteisönsä jälleenrakennuksen. Mutta he eivät enää ole samoja miehiä kuin lähtiessään sotatöihin, osa on rikki henkisesti ja jotkut ovat vammautuneet fyysisesti. Toiset kuuluvat molempiin ryhmiin, ja yhden näistä saa Kaijan perhe ristikseen. Näkökulmahenkilönä on tyttö aikuisuuden kynnyksellä.

Perintötalo ympäristöinen ja ihmisineen Pohjois-Pohjanmaalla tarjoaa kasvuympäristön Kaijalle, joka koulun ja kotitöiden ohella varttuu ennalta määrättyyn rooliin, jonka vangiksi ei kuitenkaan aio heittäytyä loppuelämäkseen. Ilkeät ja ikävät tapahtumat ajavat hänet maantielle ja muiden omanlaistaan elämää viettävien joukkoon.

Kaija on kasvutarina, joka kaikessa raadollisuudessaan ja onnen hetkinään voisi olla totta.

Se nostaa esille kysymyksiä, joihin viime aikoina olemme yhteisöinä ja yhteiskuntamme jäseninä uskaltaneet vihdoinkin vastata. Se on myös kertomus iloista ja suruista, ennakkoluuloista, ja niistä luopumisesta. Sodasta selvinneistä miehistä on julkaistu hyllymetreittäin kirjoja, mutta jälleenrakennusajan naiset ovat jääneet yleensä marginaaliin, sivuhenkilöiksi. 

Romaanin on kirjoittanut yli 80-vuotias Rauni Lintula, joka on lähtöisin Kaijan maisemista ja käy vähintään kolme kertaa viikossa hevosen selässä. Hänen kielensä on sekä elävää paperilla että erittäin terävä kirjallisissa kohtaamisissa, kuten monet kuulijat ovat saaneet todistaa. Kaija on kertomus, joka on täynnä lämpöä ja osuvan pisteliäitä havaintoja ihmisistä. Hevosista puhutaan vain hyvää.

Rauni Lintulan romaani Kaija on täynnä lämpöä ja osuvan pisteliäitä havaintoja ihmisistä.(Kustantamo etc. http://kustantamoetc.fi)