Kirjasto vinkkaa vihreää

Otin kirjaston uutuushyllystä Keltaisen kirjaston opuksen numero 533. Peruutin varauksen sijalta kahdeksan.

Kaksikymmentäkaksi sivua  luettunani en tiedä luenko faktaa vai fiktiota. Tiedän lukevani kiehtovaa, mukaansatempaavaa, älykästä. Kirjan nimi Maailman kauhea vihreys on kryptinen, ainakin näin alussa. Se tuo mieleen Milan Kunderan Olemisen sietämättömän keveyden, joka on kryptinen aina vaan, yli kolmenkymmenen vuoden, monen tulkinnan ja analyysin jälkeen.

Kirjaston uutuushyllyssä kirjailijan nimi  Benjamin Labatut peittyy ikävästi Puolen kuun laina -tarran alle. Kirjastolle välttämätön saattaa olla lukijalle kiusallista, jopa kiukkua nostattavaa.

Milloin kustantajat, kuvittajat ja graafikot ottavat huomioon kirjaston tarpeet, etenkin takakannen suunnittelussa?

Ahaa, näinkin sen voi tehdä, nostaa esille ja suositella kirjoja leikkimielisesti vaikkapa kannen värin mukaan. Joulun alla sitten punakantisia, ajattelin. Maailman eläinten päivän tienoilla lokakuussa kirjoja, joiden kannessa on eläin. (Oma lehmä ojassa,)

Olisi tehnyt mieli käydä siirtämässä oma kirja Naisten viikko kevätvihreiden joukkoon. Sen sinisävy olisi sopinut tyhjälle paikalle Rebekka Selren Unelmien illallisen viereen. En kehdannut kun näin Jukka Lopperin hyllyjen välissä. Hän on sentään pappi.

Vihreälle hyllylly ja keltaiselle hyllylle oli pysähdyttävä. Olen löytäjä sekä kirjoittajana että lukijana. Kirjoittajana saatan innostua melkein mistä vaan ideasta ja ilmajuuresta. Lukijana  olen monta kertaa innostunut kirjasta kannen perusteella. Joskus into laantuu lukiessa, usein olen hyvilläni löydöstä.   

Otin kotiin viemiseksi Veera Salmen  Kaikki kevään merkit. Ennen lukemista kurkistelen kieltä ja rakennetta. Jos – ja kun – tuotteliaan lasten- ja nuortenkirjailijan käyttämä suomen kieli on samoin tavoin eläväistä ja kaunista nuorille lukijoille suunnatussa tuotannossa kuin tässä, aikuisten romaanissa, niin kiitos Veera Salmi!