Kriitikko väärinpäin
Tarkkasilmäinen kysyi miksi pidän Mikkoa väärinpäin, enkö pidä hänestä?
Kotkalainen lukija huomasi, että puhelimen kuvan blogisivuston kuvan kirjajonossa on yksi kirja ylösalaisin, eli sottosopra, niin kuin me italialaiset sanomme. Tarkkasilmäisen mielestä kirjan selässä olevassa pikkukuvassa on varttuneille kotkalaisille tuttu mies, Kotkan Pukimon omistaja Mikko Gurovitsch, joka suuressa persoonassaan oli myös Kotkan Ruusuna tunnetun Rosa Mäkisen veli. Kotkan Pukimon entisissä tiloissa on nykyisin parturi ja kalakauppa.
Otan kirjan hyllystä Tuula-Liina Variksen Peilin ja ikkunan ja Markku Turusen toimittaman Miten kirjani oivat syntyneet viidennen osan välistä ja katson kuvaa.
Ihan ilmetty Mikko!
Kotkan Pukimon liike oli Stellan talossa torin laidalla. Näin johtajan usein kaupassaan seuraavan tarkkasilmäisenä kaupantekoa. Kun hän kävi vieraidensa kanssa Seurahuoneella, jossa työskentelin tarjoilijana ja hovimestarina, jännitin palvellessani seuruetta vaikka jännittämiseen ei ollut syytä.
Kirjan selässä oleva kuva on miehestä, jota olisikin ollut syytä pelätä: jos olisin ryhtynyt kirjailijaksi nuorena, jos kirjani olisi käännetty saksaksi, ja jos vaikutusaltainen kriitikko olisi sen noteerannut. Kirja on Eurooppalainen ja selän kuvassa Marcel Reich-Ranicki todellakin muistuttaa Kotkan Pukimon jo vuosia sitten edesmennyttä johtajaa.
Kirja on kokonaisvaltainen olento. Se luo merkityksiä myös ulkokirjallisin seikoin.
Painava, painettu hyvälaatuisen karhealle paperille, tekstin visuaalinen muoto kutsuu lukemaan.
Kirja ei ole painava ainoastaan käden pidellä. Reich-Ranicki kertoo kamalista asioista nuoruudestaan Varsovan getossa. Sivallukset kirjallisuuteen ja kirjailijoihin eivät ole mitään sen rinnalla mitä nuori juutalainen, miljoonat juutalaiset, joutuivat kokemaan..
Kirja on kokonaisvalainen olento. Se luo merkityksiä myös ulkokirjallisin seikoin. Nyt kun katson kirjaa, mieleen palaa miten se päätyi kirjahyllyyni. Sain sen ystävältäni. Hän oli varmaan ajatellut pitää kirjan itsellään, laatukirjallisuuden ystävä kun on, koska oli kirjoittanut nimensä esiölehdelle. Olin kovin sairas ja sairaalassa, sain kirjan sinne parane pian -toivotuksin.
Sairaalassa kirjan lukeminen iltaisin kaikkien päivittäisten rutiinien jälkeen on hyvin keskittynyttä, jos ei ole kipuja, kun mikään kodin askare ei kilpaile lukurauhan kanssa. Lukiessani Eurooppalaista tiesin, että tämä kirja jää kirjahyllyyni. Olin jo alkanut luopua enimmistä kirjoista. Hyllyssäni on nykyisin vain signeeratut ja muut tärkeät, ne muut tärkeät saan kirjastosta.
En arvannut, että seuraavan kerran lukisin Eurooppalaisen kun se oli ollut väärinpäin vasta perustamani blogin etusivun kuvassa.
Kirjan kansilehden kuvitus on omintakainen. Saksalainen kirjallisuuskriitikko istuu jykevällä tuolilla. Tuoli on rakenneltu kirjoista joissa ei ole kansilehtiä eikä mitään merkintöjä, satoja kirjoja kuin geenivirheen vaivaamia. Tämän näköisiä kirjat saattavat olla jossakin painotekniikan vaiheessa – tämän näköisiä ne ovat painajaisunissa, ajattelin.
”Kamalaa, jos olen autiolla saarella ja saaren rantaan ajautuu merikontti täynnä kirjoja joiden sivut ovat yhtä tyhjiä ja mykkiä kuin näiden kirjojen”, mielikuvittelin Matille, joka oli tullut tervehtimään toipilasta.
”Ei huolta, kai sinulla on kynä mukanasi siellä?” hän sanoi.
Laitan saksalaisen kirjallisuuskriitikon takaisin kirjahyllyyn. Oikeinpäin. Nyt se on Jouni Tossavaisen ja Päivi Taussin välissä.
