Läpi harmaan kiven
Pohjoisesta Kotkaan tuovan tien varrella, asfaltin ja kallioseinämän puristuksessa on kukkinut ties kuinka monena vuotena päivänkakkaramätäs, röyheän elinvoimaisena paikassa jossa ei yhdenkään luojanluoman uskoisi kukoistavan.
Pysähdyn mättään kohdalla ja kysyn miksi Te valitsitte elintilaksenne pölyn ja pakokaasujen harmaannuttaman hiekkapientareen? Lähellä olisi vanhusten hoivakotialueen vehreän puistomaista pihaa, tien toisella puolella kaupunginosa melkein meren kainalossa ja siirtolapuutarha-alue vehreine puutarhoineen. Eikö elämä siellä olisi helpompaa?
Kysyn lähellä olevan kiertoliittymän keskellä olevalta ympäristötaideteokselta, teräsperhoselta, onko Teidät kutsuttu toisinajattelijan pitoihin? Hänen on täytynyt nähdä tien toisella puolella päivänkakkaran pikku aurinkoina hehkuvat mykerökukat.
Nyt pitää olla tarkkana.
Voin yrittää vastata teräsperhosen puolesta kahdella tavalla.
Hän sanoo että rautaputkijalat on hitsattu alustan graniittikiviin, että ei tästä mihinkään lennä saatana.
Tai hän vain liikauttaa siipiään, yleensä perhoset eivät ääntele, ja viestii että kaikki hyvin. Ehkä karun kasvupaikan päivänkakkarat tarjoavat mettään teräsperhoselle kesäyön viileän kosteina tunteina, silloin kun taksit, nuo yön ainoat valopilkut, hiljentävät vauhtiaan kiertoliittymässä.
Ja ambulanssit.
Kymenlaakson keskussairaalan viidennen kerroksen potilasosaston parvekkeen ovi on lukossa. Betoninen seinästä työntyvä möhkäle ei houkuttele sairasta eikä tervettä, vaikka etelän suunnasta tuleva pitkän kesäpäivän lämpö ja aurinko hellisivätkin. En kysy miksi parvekkeelle ei pääse. Minulle vastattaisiin että ovi on suljettu turvallisuussyistä.
Suljetun parvekkeen rakenteissa, betonin ja teräksen välistä kapeasta murtumasta työntyy kitulias koivu. En tiedä kuinka kauan taimi on jaksanut elää mahdottomassa paikassa.
Kysyn koivulta, oletteko täällä vielä kun tulen uudestaan. Koivu ei vastaa. Hän ei jaksa liikauttaa lehteäkään. Kasvualusta jonka pitäisi olla täynnä elämänvoimaa, onkin vankila, rakonen sementissä, ja koituu sinnikkään puunalun kuolemaksi.
Maailmassa on paljon vahvoja jotka murtuvat, paljon heikkoja, jotka kestävät.