Meni ihon alle

Kun sinimustan hallitusohjelman kirjauksia julkaistiin ja niistä sai lukea medioista, aloin voida pahoin ihan fyysisesti.

En somevuosieni aikana ole kommentoinut linkkejä ja postauksia yhtä monilla keltaisilla suru-ukkeleilla kuin juhannusta edeltävällä viikolla. Orpon hallituksen ohjelma oli paljastunut. Hallitus sanoo olevansa vahva ja välittävä, mutta välittääkin vain vahvoista.

Meni ihon alle. 

Aloin voida niin pahoin, että jouduin lähtemään juhannuksen pyhinä sairaalaan päivystykseen. En lähde kuitenkaan sille tielle, että syyttäisin somea tai edes uutta hallitusta vaivastani. En syytä sitä edes bensiinin pumppuhinnan noususta sitten kun se taas nousee. 

Taisin heittää sinisenmustaa, ukkospilvenä uhkaavaa hallitusohjelmaa myös vihaemoijeilla, vielä sairasvuoteeltakin. Ja ihan syystä. 

Arvostelevin, kielteisin sävyin kirjoittaminen vie valtavasti voimia. 

Negatiivisen viestinnän avulla ei saa aikaiseksi mitään positiivista. Musta sappi sairastuttaa. Facebookin kuvittama viha ja nauru ovat monitulkintaisen vastenmielisiä. Eivätkä kaveritkaan osaa käyttäytyä, ainakaan jos puolustavat uusia vallanpitäjiä. Ei synny keskustelua, jokainen kaivaa hatustaan sen omasta mielestään pitkäkorvaisimman kanin. Niin minäkin. 

Mutta mistä ei voi olla hiljaa, siitä on puhuttava. Huudettava. Tuskin olin ennättänyt saada kanyylit  kädestäni kun sairaalan jälkeen kotona odotti sama mielipaha. Vieläkään uuden hallituksen ministerit eivät ole vastanneet m i k s i he suosivat hallitusohjelmassaan rikkaita köyhien kustannuksella.

Petteri Orpo voisi sanoa: Vaikeneminen on kultaa ja kulta kuuluu meille.

Riikka Purra on sanonut: ”Tämä vähentää moraalikadon, vapaamatkustamisen ja kilpailukyvyttömyyden tapaisia ongelmia.”