Miksi meillä ei pelata Afrikan tähteä

Istumme lattialla ja pelaamme innoissamme joulupukilta saatua lautapeliä. Kun pelimerkistä kääntyy huivinaamainen roisto, hyppäämme ylös, hypimme ja tanssimme ja hoilaamme ”Afrikka on mustan neekerijatsin maa…” Neljävuotias kuopus päästää suustaan karmaisevan intiaanihuudon.

Neljäkymmentä vuotta myöhemmin kun kerron nyt jo keski-ikäiselle kuopukselle ajasta jolloin käytimme sanaa jota emme enää käytä, ja kun kerron kuinka hän tuolloin pikkupoikana erehtyi maanosasta intiaania leikkiessään, hän lisää: ”Eikä jatsikaan ole lähtöisin Afrikasta.”

Voi meitä. Tietämättömyyttä, kulttuurista omimista anno Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan sketsit. Ei me mitään rasisteja oltu, me vain ihmettelimme miksi tuttavapariskunta halusi adoptoida lapsen ulkomailta.

Milloin lakkasin käyttämästä n-sanaa neutraalissa merkityksessä? Halventavassa merkityksessä en toivottavasti ole käyttänyt sitä milloinkaan. Jossakin kohdassa sen vain tajuaa. Iän myötä ymmärtää että on armollista olla muuttuvainen sosiaalisesti ja kulttuurisesti, ja toisaalta ymmärtää – kuinka vahvistuvat omaksutut asenteet, ne kehnotkin.  

Muistan milloin lakkasin pelaamasta Afrikan tähteä. Ihan kiva peli. Ei vaan enää huvita. Helsingin yliopiston opiskelijajärjestössä pari vuotta sitten syntyneeseen rasismikohuun suhtauduin vielä hämmentyneenä, edustihan suomalainen lautapeli minulle vain mukavia muistoja.

En ollut ajatellut, että jollekin ihmiselle pelin habituksin saattaa olla ahdistava muistutus Afrikan nälänhätiin, konflikteihin ja sisällissotiin suistaneesta siirtomaapolitiikasta.

1800-luvulla Euroopan silloiset suurvallat ryöstivät kilvan eteläistä mannerta. Topaasit, smaragdi ja rubiinit kuljetettiin Kairoon tai Tangeriin. Veritimantit eivät jääneet mannerta vaurastuttamaan vaan ne kuljetettiin edelleen meren yli Iso-Britannian, Ranskan, Saksan, Belgian, Portugalin, Italian ja kymmenisen muun valtion siirtomaarosvojen kassakaappeihin.

Afrikkaa ryöstöviljelleet ja rikkauksia kilpaa haalineet eurooppalaiset maat joutuivat keskinäiseen epäsopuun luonnonvarojen ja maiden jakamisesta. Kiistaa siirtomaiden omistuksesta alettiin ratkaista 1884 Berliinin konferenssissa. Erilaisia selkkauksia omistuksista oli pitkälle 1900-luvulle.

Afrikassa oli eurooppalaisten tullessa eri tavoin ja omilla tavoillaan kehittyneitä yhteiskuntia, heimoja ja kieliä. Kysyttiinkö heiltä haluavatko he muodostaa uusia valtioita? Vastauksen näkee kun katsoo Afrikan karttaa. Rajoja piirrettiin viivottimella. Kielten ja kulttuureiden, ihmisryhmien, vuorten, vesistöjen, savannien, sademetsien, aavikoiden halki piirrettyjä suoria rajaviivoja, yhden ryhmän jakaminen moneen eri valtioon, jopa perheyhteisöiden väkivaltainen erottaminen: eurooppalaisen virhe jota venäläiset ja kiinalaiset ovat nyt kuittaamassa.

Poliittinen epävakaus ja taloudellinen hyväksikäyttö ei lakannut keinotekoisesti luotujen valtioiden itsenäistymiseen.

Sorretun maanosan uudet ”siirtomaaisännät” tulevat Kiinasta ja Venäjältä, mutta ei Eurooppa ansaitse synninpäästöä menneistä eikä nykyisistä. Sisällissotia, nälänhätää ja ilmastokriisejä pakenevien ihmisten annetaan jopa kuolla vaarallisilla pakomatkoilla elinkelpoisiin oloihin.

Ja täällä pohjan perällä suon laidalta jonkin sortin sivistykseen kontanneelle n-sana edustaa yhä edelleen valkoisen ihmisen ylivaltaa. Surullista.

Kun Helsingin yliopiston afrikantähtikohusta oli alkanut ilmestyä avoimen dialogin sijaan hyvin rasistisia kommentteja tyyliin valkoinen voittaa aina ja vittuun ulkomaalainen wokevaihto-opiskelija ja apinat takaisin puuhun, minun  ei tarvinnut pohtia.

Afrikan tähti ei ole enää minun pelini.

Miksi asioista ei voi puhua niiden oikeilla nimillä, kysyy  lajitoveri. Hän ei ymmärrä, tai ei ole ymmärtävinään. Hän ei käsitä loukkaavansa, tai nimenomaan – hän haluaa loukata. Tästä syystä meillä ei pelata Afrikan  tähteä.

Lautapeli Muumilaakson puuhapolku on yhtä jännä peli kuin Afrikan tähti. Toivon, älkää ostako muumijuttuja Kärkkäiseltä, tai mitään muutakaan. Tove Janssonin luomat lempeät hahmot eivät uskoakseni pidä äärioikeistolaisesta Kärkkäinen-konsernin omistajasta, mutta ymmärtävät kyllä jos vieraus pelottaa.