Perhonen ja kivi

Kiertoliittymässä lähellä sairaalaa, Kotkassa Kotkantiellä, on taideteos. Teräsperhosen siipien väli on neljä metriä ja korkeus kaksi metriä. Teräksiset siivet kimaltavat auringossa ja näyttävät niin keveiltä,  että voisivat hetkellä millä hyvänsä liikahtaa lentoon. 

Teos on jy­väs­ky­lä­läi­sen Sa­mu­li Alo­sen taidonnäyte. Alo­sen pie­nem­mät per­ho­set ja su­den­ko­ren­to ovat Kotkansaarella Fuk­sin­puis­tos­sa.

Kotkantien teräsperhonen on sananmukaisesti kivenheiton päässä paikasta, jossa naputettiin 1800-lu­vul­ta vielä 1960-luvulle lä­hes kaik­ki Kotkan alueen nuput, katujen reunakivet, porras- ja sokkelikivet.

”Ki­vi­nen kier­to­liit­ty­mä­ko­ko­nai­suus on sa­mal­la kun­ni­a­no­soi­tus seu­dun ki­vi­mie­hil­le, joi­ta työs­ken­te­li Met­so­las­sa Al­lin­tien var­rel­la run­saas­ti vie­lä 1950-lu­vul­la”, kertoi kaupunginpuutarhuri Heikki Laaksonen Ankkurilehdessä kesäkuussa 2020 kun perhosen jalat  hitsattiin vanhoihin graniittikiviin.

Putket ovat alustassaan kuin hyönteinen kukassa etsimässä mettä. Perhonen. Liikahdus.

Toivo Pekkasen isä Taneli Pekkanen teki raskasta kivimiehen työtä samoilla kalliolla joilla esikoiseni ulkoilutti melkein viiden vuosikymmenen jälkeen nauruista ja kyyneleistä nuhjaantunutta pitkäkorvaista pehmoleluaan.

Pieni ajatus saa terässiivet värähtämään: perhosvaikutus – jos ei ihan toisella puolella maapalloa niin lähempänä, minussa. Haluaisin kohdata työn ja sairauksien rasittaman ihmisen ja kertoa hänelle kuinka paljon hyvää hänen nimensä on tuonut kaupungille. Rakennuskiveä tasaiseksi hakkaava Taneli Pekkanen halvaantui työn ääressä. Sairauskohtauksen saatuaan hän oli vielä hakannut, hakannut, hakannut – ja kivestä tuli vino. Hän oli yrittänyt viimeiseen asti, perheelle piti saada leivänkannikkaa suolakalasärpimen alle, lapsille talveksi edes yhdet yhteiset jalkineet.

Viimeisillä voimilla hakattu kivi saattaa tänä päivänä olla jonkun kotkalaistalon kivijalassa. Kaikkea vanhaa ei ole purettu. Tanelin vinoksi hakkaaman kiven joku suoristi ja se kuljetettiin rakennuspaikalle. Olen saattanut koskettaa juuri sitä kivijalkaa joka ei enää tullut valmiiksi.  Ainakin olen koskettanut paljon epävarmuutta kun monet hyvät aikomukset muuttivat muotoaan,

Koskettaa isän muotoilemaa kiveä, lukea pojan kirjoittamaa kirjaa. Saada ympäristöönsä vaikuttava taideteos.

Lapsen pehmolelukin on tallessa.

Taustaa: Kaupunkilehti Ankkuri 18.6.2020 ja Toivo Pekkasen Lapsuuteni (1953)