Uupuneet
Oli tarkoitus kirjoittaa muodoltaan ja sisällöltään tietoa välittävä, arvottava ja merkityksiä etsivä kirja-arvio.
Mutta tämän kirjan kirjoittajahan on sisareni uupumuksessa, kilpirauhasvaivoissa, innostuksessa ja itsetunto-ongelmissa!
Muistan Fredrik Hertzbergin lauseen verkkolehti Kiiltomadossa kymmenen vuoden takaa. ”Käytännössä käy usein niin, että arvostelijan asiantuntemuksen puutetta peittävät omaelämäkerralliset ylilyönnit” – ja päätän unohtaa objektiivisuuden vaatimuksen.
En voi arvottaa vertaistani, sen läpi pitää elää, välillä voivotella, itkeä vähän, saada suunvuoro ja kertoa omista vaivoista.
Susanna Suomelan (s. 1965) Uupuneet – rakkaudentunnustus hauraille merkkihenkilöille (WSOY) tempaa täysin mukaansa. Se on tarinallinen tietokirja eräistä historian merkkihenkilöistä, jotka sairauksistaan huolimatta saivat paljon aikaan tieteessä, taiteessa, yhteiskunnassa.
Vielä kuuluu kirjallisuudentutkijan varoitus: ”Eli kun arvostelija tuntee olevansa vähän heikoilla jäillä, hän ei pinnistele ymmärtääkseen vaan vetäytyy takaisin itseensä, perääntyy ja tematisoi kyvyttömyytensä.”
Nyt kyllä tematisoidaan estoitta.
Susanna Suomela kirjoittaa ja kuvailee kuinka uupumus aiheuttaa keskittymisvaikeuksia, hän vähättelee itseään ja tutkimustyön hidasta etenemistä. Lukiessani tarjoan kirjoittajalle ( en siis kertojalle!) vertaistukea: niin minäkin, niin minäkin.
Mikään ei muka etene.
Ja välillä hän tsemppaa. ”Ystäville saa ruikuttaa ja epäonnistuneita tekeleitä rusikoida, kunhan muistaa, että työtä kannattaa jatkaa niin pitkään kuin sivellin tai kamera tai tietokoneen hiiri tai muu työväline pysyy näpeissä.”
Näin minäkin ajattelen, paitsi että minun tavoitteeni, saavutetut ja saavuttamattomat ovat monin verroin vaatimattomampia kuin Susanna Suomelan. Tai erään Facebook-kaverin jonka postauksen luen tätä kirjoittaessa: tuottelias ja loistava kirjailija, FM, pienten lasten äiti ja ahkera ihminen monessa, lähtee opiskelemaan yhden akateemisen tutkinnon lisäksi toista tutkintoa.
Onnittelen häntä vilpittömästi ja ihaillen. Silti.
Palaan Uupuneisiin, saan siltä tarttumapintaa.
Luen kirjaa sairaalassa, tällä kertaa en Thyrox-lääkkeen aiheuttamien ongelmien vuoksi, joita Suomelan tavoin etsin milloin sängystä, milloin sängyn alta ja löydettyäni nielaisen pillerin kera kohtuullisen määrän pölypunkkeja.
Uupuneet on kirjoitettu sairauden ja muiden kirjoittamisen esteiden läpi, niiden seurassa. Omakohtaisuus on ollut kirjoittajan innoittaja.
Miten raskas voi olla myös näin kepeää, viihdyttävää. Kysyn sairaanhoitajalta olenko ihan pihalla kun lumoudun kärsivien ihmisten raskaista elämänvaiheista. Hän ei osaa sanoa.
Yhtä surkuttelua. Ei ollenkaan, vaan tutkimuksellisen tarkka, analyyttinen, ajatuksia herättävä tietokirja ja mainio oppikirja reflektiiviseen kirjoittamisen. Sairauksiensa ynnä muiden heikkouksiensa kautta esitellyt merkkihenkilöt tarjoavat vaikuttavan lukukokemuksen ja mittavan lähdeaineiston usealta taiteen- ja tieteenalalta.
Rafael Wardin tarina koskettaa. Taiteilija tuli tunnetuksi viimeistään siinä vaiheessa kun hän maalasi pastilliliiduilla Tarja Halosen virallisen muotokuvan. Vanhoilla päivillään Wardi hoiti vaimoaan, ”muistisairauden päättymättömään nykyhetkeen katoavaa Reetaa”.
Eräs Uupuneitten teema on vanhuus, milloin se alkaa, mitä se merkitsee. Mitä se on?
”Se miten vanhuksia kohtelemme ja millaisen kuvan heistä – vielä en sentään sano ´meistä´ – muodostamme, luo samalla kuin huomaamatta myös omanlaisensa uhkakuvan siitä, mitä vanheneminen on ja mitä sen myötä on meidän kaikkien odotettavissa.”
Tässä se sanotaan.
”Lopulta uupumus ja hauraus nimittäin väistämättä saavuttavat meistä jokaisen.”
Virginia Woolfin kipu ja ahdistus, Franklin D. Rooseveltin polio, kuinka sitä salattiin ja kuinka urhea presidentti oli, samoin Kennedy jonka selkävaivoja ja lääkeriippuvuuksia peiteltiin. Abraham Lincoln, Charles Darwin, Marcel Proust, monta muuta uupunutta.
Merkittävässä asemassa oleva ihminen ei saa olla heikko.
Kaikilla meillä on kiristävä, kivulias korsettimme. Valtiomies menettää uskottavuutensa jos hänen rautakorsettinsa tai jalkatukensa näkyy vaatetuksen alta. Sairaus vaaliteemana ei vaan käy.
Taiteilijoille saatetaan olla armollisempia. Onko se hyväksymistä vai taiteilijamyytin harhan luomaa armeliaisuutta? Luovan työn teemoissa sairaus tai uupumus ei ole elämää suurempi eikä pienempi juttu.