Otsikko jo 120 vuotta sitten: ”Yllättävän moni mies uskoo, että naiset ansaitsevat kokemansa väkivallan.”

Havaintoja lukiessa Tuula Vuolle-Selkin tietokirjaa Pillulakko (Reuna 2024) ja Marja Toivio-Kaasisen romaania Agnes (Atrain & Nord 2024).

Työntekijät menivät lakkoon Kymiyhtiön kolmella paperitehtaalla Voikkaalla, Kymintehtaalla ja Kuusankoskella vuonna 1904. Lakko näyttäytyi aluksi tavanomaisena työtaisteluna: hankalat työolot, liian pitkät työpäivät, työturvallisuuskysymykset.

Lakon edetessä paljastuivat lakon pääasialliset syyt, työläisnaisiin kohdistuvat ahdistelut, joihin syyllistyi tehtaan saksalainen salimestari. Lakon edetessä naiset vähitellen uskalsivat kertoa lukuisista ahdisteluista.

Työtaisteluna lakko ei onnistunut. Monet menettivät työpaikkansa. Mutta turhaan työläiset eivät lakkoilleet: ahdistelija joutui jättämään työnsä. Naisasia nousi keskusteluun. Työtaistelu sai paljon julkisuutta, sitä kutsuttiin siekailematta pillulakoksi. Pillulakko taisi olla Suomen ensimmäinen Me too-kampanja.

Säikytetyt naiset eivät halunneet oikeustoimia. Vaikka ahdistelija olisi jäänyt kuulemaan oikeutta (hän pakeni maasta) ja hänet olisi tuomittu, hyväksikäytettyjen maine olisi tahriintunut. Yleisen käsityksen mukaan naista pidettiin sukupuolensa vuoksi ainakin jossakin määrin syyllisenä häneen kohdistuneisiin siveellisyysrikoksiin.

Tuula Vuolle-Selki löysi Voikkaan tapauksen kirjoittaessaan työsuojelun uranuurtajan ja ensimmäisen naispuolisen ammattientarkastajan (nykyisin työsuojeluviranomainen) elämäkertaa Vera Hjelt – työväensuojelija.

Vera Hjelt kutsuttiin Voikkaalle selvittelemään työtaistelua. Hän paheksui salimestarin käytöstä ja yhtiön yrityksiä lahjoa joitakin työntekijöitä hiljaisiksi. Työtekijöiden mielestä Hjelt kuitenkin oli asettunut työnantajan puolelle. Naiset eivät aluksi uskaltaneet kertoa ahdistelukokemuksistaan. Koska naiset vaikenivat, Hjelt ei ehkä saanut tarpeeksi tietoa työtaistelun perimmäisistä syistä.

”Aikakausi oli sellainen. että vaikeista asioista ennemmin vaiettiin. Naiset kokivat, että heidän arvonsa alenisi, jos he kertoisivat kokemuksistaan”, sanoo Vuolle-Selki Kymen Sanomissa 22.4.2024.

Ei vain loukatun häpeä, vaan myös säätyläisyhteiskunta

Vera Hjelt oli opettajan tytär, itsekin menestynyt tehtailija, myöhemmin kansanedustaja.  Edistyksellisistä pyrkimyksistään huolimatta hänen oli vaikea asettua työläisnaisen asemaan, ainakin Voikkaan tapauksessa. Työläisnaiset eivät uskaltaneet luottaa säätyläisnaiseen, eivätkä parempiosaiset täysin ymmärtäneet vähäväkisten vaikeita oloja. Asenteet puolin ja toisin eivät jääneet huomaamatta. Vera Hjelt pohtii: ”Miksi on jäänyt huomiotta, miten paljon sivistynyt luokka oli tehnyt työväen hyväksi perustamalla kuntien säästöpankkeja, asettamalla tapaturmavakuutuksen sekä kunnanlääkärin ja kätilön virkoja maaseudulle.”

Siinä se. Vähempiosaisen pitäisi osoittaa nöyryyttä ja kiitollisuutta, jopa silloin kun saa osakseen oikeudenmukaisuutta, kun edistys yhteiskunnassa koskettaa kaikkia kansanluokkia.

  Sukupuolestaan huolimatta

Agnes Lundell (1878–1936) suoritti ensimmäisenä naisena ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1906. Hän perusti oman asianajotoimiston 1911 saatuaan senaatilta vapautuksen sukupuolestaan. Tuomarinvalan Agnes Lundell pääsee vannomaan vasta vuonna 1926, kun hyväksytään laki naisten kelpoisuudesta valtion virkoihin.

Suomen ensimmäisen naisjuristin ääni kuuluu vahvana, viisaana ja pelottomana Marja Toivio-Kaasisen romaanissa Agnes.. Agnes joutui koville sukupuolensa ja ammatillisten pyrkimystensä vuoksi: pilakuvia, tuijottelua, juoruilua, vähättelyä, lehtijuttuja ”yksipunttisesta juristista”, ulkonäön arvostelua, joutuipa hän putkaankin ilman syytä.

Romaani, edes vakuuttavasti taustoitettu elämäkertaromaani niin kuin Agnes, ei ole jäljitettävän tietoteoksen tavoin historian faktinen todistaja. Ajan eetoksen kuvaajana Agnes onnistuu vahvasti. Eläydyin päähenkilön kamppailuihin kovin naisvihamielisessä yhteisössä ja ihastun Agneksen vahvaan oikeudentuntoon. Agnes Lundellista välittyy kuva ymmärtävänä, pelkäämättömänä naisasianaisena.

Olisiko Voikkaan työtaistelu päättynyt työläisten osalta paremmin, jos Agnes Lundell olisi ryhtynyt ajamaan loukattujen naisten asiaa? Ajallisesti se ei olisi ollut mahdollista. 1904 kun Voikkaalla alettiin lakkoilla, Agnes oli suorittanut ylioppilastutkinnon ja opiskeli erivapaudella oikeustieteitä Keisarillisessa Aleksanterin yliopistossa.

Kun puhumme romaanista Agnes, olemme fiktion ja faktan kiehtovilla rajapinnoilla.

Kun  puhumme tietoteoksesta Pillulakko, jo lähdeaineiston runsaus vakuuttaa lukijan.

Irja Sinivaara